Liza Marklund & Maria Eriksson: Uhatut

Aloitan kirjabloggaamisen kirjailijalla, josta koko pokkariprojektini oikeastaan lähti liikkeelle. Liza Marklundin dekkarit ovat kuuluneet abstraktille lukulistalleni jo ties kuinka pitkään. Bongasin kirppikseltä Liza Marklundin pokkareita edullisesti ja lyhyen ajan sisällä olen onnistunut keräämään itselleni kaikki Marklundin kirjat (ja nimenomaan pokkareina), lukuunottamatta Annika Bengtzon -sarjan Paratiisia, Joulutarinoita-novellikokoelmaa, Lotta Snickaren kanssa yhdessä kirjoitettua Helvetissä on erityinen paikka naisille jotka eivät auta toisiaan -teosta ja Marklundin uusinta eli James Pattersonin kanssa yhdessä kirjoitettua Postikorttimurhat-kirjaa.

Kuva täältä

 

Päätin aloittaa Marklundin ensimmäisestä teoksesta, Maria Erikssonin kanssa yhdessä tehdystä Uhatut (Gömda) -kirjasta.

Riipaiseva tositarina, jonka toivoisi olevan keksitty: kertomus perheväkivallasta, sen uhreista, pelosta ja rakkaudesta, joka voittaa suurimmatkin esteet.

Pankkivirkailija Mia Eriksson rakastuu samettisilmäiseen mieheen, kihlautuu ja saa tyttären. Vähitellen miehen väkivaltainen mustasukkaisuus muuttaa parisuhteen vankilaksi, ja kihlaus purkautuu.

Helvetti ryöstäytyy valloilleen, kun Mia avioituu ruotsalaisen miehen kanssa. Vainooja uhkaa yhä uudelleen perheen henkeä. Viranomaiset ovat voimattomia, ja Mian ja hänen lastensa on paettava maan alle.

Mia Eriksson kertoi tarinansa Liza Marklundille, joka kirjoitti siitä Ruotsin valtiopäiviäkin kohauttaneen esikoisteoksensa vuonna 1995.

(Uhattujen takakansitekstissä puhutaan tositarinasta, mutta myöhemmin Marklund on kertonut, että ehkä ennemminkin pitäisi puhua tositarinaan perustuvasta romaanista.)

Uhatut kertoo, kuten ylläolevasta kirjan takakansitekstistä voi lukea, tavallisesta ruotsalaisesta naisesta, pankkivirkailijana työskentelevästä Maria (Mia) Erikssonista. 80-luvun puolenvälin tienoilla Maria tutustuu ja ihastuu maahanmuuttajataustaiseen mieheen. Aluksi mies on mitä kohteliain ja ihanin, mutta pikkuhiljaa hän alkaa puuttua Marian tekemisiin ja pian Maria huomaa elävänsä keskellä sekä henkisestä että fyysisestä väkivallasta muodostuvaa helvettiä.

Kirjan tarina on tietenkin kauhea, mutta jostain syystä pokkarin viimeisen sivun luettuani tarina ei jäänyt pyörimään mieleeni. En tiedä luinko kirjaa liian kauan ja katkonaisesti, jolloin jännite ehkä särkyi vai olenko niin turtunut mediasta tulvivaan rikosuutisointiin, ettei Marian tarina säväyttänyt. Kirjan takakansitekstin mukaan teos kohautti ilmestyessään Ruotsin valtiopäiviäkin. Tässä yli 15 vuoden aikana me informaatiotulvan keskellä elävät länsimaalaiset ihmiset olemme tottuneet kuulemaan perheväkivallasta, niinsanotuista kunniamurhista ja muista kauheuksista, ettei kirjalla ole välttämättä enää vuonna 2011 samanlaista vaikutusta lukijoihin kuin ilmestyessään 90-luvun puolessavälissä.

Marklundin teksti on sujuvaa ja tarina kantaa, missään vaiheessa ei tule oloa, että tekisi mieli jättää kirja kesken. Mutta kieltämättä jossain vaiheessa tarina tuntuu etenevän melko hitaasti. Toisaalta ehkä tunnelmat ovat samanlaiset kuin Marialla perheineen; elämä pyörii samaa rataa eikä ole oikein tietoa mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Helsingin Sanomien kriitikko Kristiina Markkanen sanoo arviossaan, ettei hän ala arvostella teoksen kaunokirjallista laatua. Vaikka tarina kulkee pääsääntöisesti sujuvasti eteenpäin, mietin kirjaa lukiessani ettei teksti sinänsä mitään huippuluokkaa ole, mutta toisaalta ei sen tarvitse ollakaan. Juoni ja tarinahan ovat kirjassa kärkisijalla. Mutta kirjan loppupuolella tapahtuva Marian mielenterveyden rakoileminen on tuotu esille turhan kliseisesti. Junnaavan puolenvälin jälkeen kirjan loppupuoli etenee melko nopeasti ja minun mielestäni kirjan kiinnostavimpiin käänteisiin kuuluva asia, Marian Emma-tyttären fyysinen ja psyykkinen sairastuminen ohitetaan turhan pintapuolisesti.

Mutta ehkä lisää syvyyttä kirjaan tuo sen jatko-osat, Marklundin ja Erikssonin kirjoittama Turvapaikka (Asyl) ja Erikssonin yksin kirjoittama Mian salaisuus (Mias hemlighet). Uhatuista alkanut tarina on saanut jatkoa jo ties kuinka monen kirjan verran. Helsingin Sanomien vuodelta 2009 olevan uutisen mukaan kirjoja on kuusi.

Liza Marklund & Maria Eriksson: Uhatut

Ruotsinkielinen alkuteos Gömda

Suomentanut Outi Knuuttila

Kustannusosakeyhtiö Otava

10. painos, 2007

441 sivua

Mikä on Pokkaritaivas?

Pokkaritaivaan taustalla on kohta kolmikymppinen nainen Länsi-Suomesta.

Pidän lukemisesta. Sanon harrastavani lukemista, mutta karu totuus on, että luen kirjoja hävettävän vähän. Luen kyllä lehtiä, opiskelujen myötä luen tietokirjallisuutta ja netistä tulee luettua sekä asiaa että viihdettä, mutta romaaneja luen valitettavan vähän. Välillä innostun lukemista, mutta vähän päästä lukuharrastus taas lopahtaa. Käyn kirjastossa viikottain, seuraan kirja-arvosteluja ja tutkin kirjablogeja, mutta valitettavan usein kirjat jäävät yöpöydälle pölyttymään.

Pidän myös kirjoittamisesta. Tuntuu, että kirjoitustaitoni on ruostunut, sillä viime vuosina en ole kirjoittanut kovinkaan paljon.

Pidän myös kirpputoreilla kiertelystä. Kirjahyllyyni on kertynyt lyhyen ajan sisällä vino pino pokkareita. En normaalisti osta kaunokirjallisuutta, sillä minulla ei ole tapana lukea muita kuin tietokirjoja useampaan kertaan ja mielenkiintoiset romaanit voi yleensä lainata kirjastosta. Nyt olen kuitenkin innostunut kätevistä taskukirjoista. Olen löytänyt kirppiksiltä pokkareita edullisesti ja näin kesän kynnyksellä päätin aloittaa lukuprojektin. Hyvä puoli tässä pokkariprojektissa on se, että koska kirjat ovat omiani, voin lukea niitä omaan tahtiin kirjaston eräpäiviä miettimättä. Lisäksi pehmeäkantiset kirjat on helppo ottaa mukaan.

Nyt ajattelin yhdistää nämä kolme mieliasiaani. Toivon mukaan lukuharrastukseni saa pontta siitä, että minun pitää (oman määräykseni mukaisesti) esitellä lukemani kirjat täällä blogissani, saan rutiinia kirjoittamiseen blogikirjoittamisen kautta ja voin ostaa hyvällä omallatunnolla lisää pokkareita, sillä pitäähän minulla olla materiaalia, jota esitellä täällä blogissa. :)

"Pokkari on kuluttajaystävällisin ja edullisin kirjan käyttöliittymä."

(Sofi Oksanen ja Juha Vuorinen pokkariyhteistyöhönsä liittyen)